Yhteinen taival
Maailmanluokan
tuotanto tarjosi todellisen tiiviskurssin esiintyjän ja tanssijan ammattiin, viihdebisnekseen,
ammattimaiseen tuottamiseen sekä tv-
ja teatterimaailmaan. Vuosina 1999-2000 he kiersivät 44 muun tanssijan
kanssa Australiassa, Euroopassa sekä Yhdysvalloissa esiintyen muunmuassa
Royal Albert Hallissa, Sydney Entertainment Centerissä, Radio City
Music Hallissa sekä Hartwall Areenalla. Kiertue-esitysten lisäksi he tekivät useita pressikiertueita mm. Australiassa ja Yhdysvalloissa.
Kiertueaika jätti merkittävän jäljen heidän ammatilliseen minäänsä ja kouli kotimaisista kilpatanssijoista monipuolisia esiintymisen ammattilaisia. Kiertueen jälkeen he palasivat vielä kerran kilpalattioille kotiyleisön eteen ammattilaisten SM-kilpailuissa 2000.
Perheen
perustamisen ajan oma tanssiura oli hetken katkolla ja he keskittyivät
työssään opettamiseen ja valmentamiseen. Vuonna 2006
Sanna ja Erik palasivat itse
parketille Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ensimmäisellä
tuotantokaudella. Sen jälkeen heidät on nähty myös mm. Eurotanssit show:ssa sekä kilpailijoina että esiintyjinä. TV-töiden
lisäksi he ovat esiintyneet myös erilaisissa kulttuuri- ja
yritystapahtumissa.
Sanna ja Erik ovat pitkän valmentajauransa aikana kiertäneet opettamassa ja valmentamassa lukuisissa tanssiurheiluseuroissa eri puolilla Suomea, tässä muutamia esimerkkejä: Habanera ry/Espoo, Buumi Dancesport ry/Helsinki, Swivel ry/Salo, Bolero ry/Turku, Spiral ry/Tampere, Blue & White ry/Helsinki, Dansseor ry/Rauma, Botafogo ry/Seinäjoki, Oikea Rytmi ry/Pori, Lappeenrannan tanssiurheilijat ry, Hyrrät ry/Kotka, Bolero ry/Turku, Fregolina ry/Kaarina, LaTeam ry/Lieto, Lockstep ry/Lohja, Hyvinkään Parketti jne. Heidän oppilaansa ovat saavuttaneet suomenmestaruuksia lähes kaikissa ikäluokissa ja useat heistä jatkavat tanssin ammattilaisina yhä tänäkin päivänä. Sannan ja Erikin entisiä oppilaita ovat esimerkiksi Carina Ahti, Mikko Ahti, Tea Kantola, Matti Kantola, Jutta Helenius, Disa Kortelainen, Markku Hyvärinen, Claudia Ketonen, Mariia Hirvonen, Markus Hirvonen, Kia Lehmuskoski, Maria Kangasaho ja Anssi Kirkonpelto.
2008 he perustivat tanssistudio TanssiBuumin yhdessä
hyvän ystävänsä ja kollegansa Juha "Leevi" Leskisen kanssa. Studion
perustamisen myötä matkustaminen opetustöiden parissa väheni ja nykyään he
tekevät töitä lähes ainoastaan omalla kotisalillaan.
Vuonna
2016 julkaistiin Sannan ja Erikin kirjoittama kirja Tanssin Taituriksi (Docendo). Kirja summaa heidän opetusfilosfiaansa ja sen tärkeimpiä tehtäviä on tuoda paritanssi lähelle tavallista harrastajaa.